Beginning
5 "Huuda vain! Onko ketään, joka sinulle vastaisi, ja kenenkä pyhän puoleen kääntyisit?
2 Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.
3 Minä näin mielettömän juurtuvan, mutta äkkiä sain huutaa hänen asuinsijansa kirousta.
4 Hänen lapsensa ovat onnesta kaukana, heitä poljetaan portissa, eikä auttajaa ole.
5 Ja minkä he ovat leikanneet, syö nälkäinen - ottaa sen vaikka orjantappuroista - ja janoiset tavoittelevat heidän tavaraansa.
6 Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta,
7 vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle.
8 Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,
9 hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
10 joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,
11 että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.
12 Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
13 hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:
14 päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.
15 Mutta köyhän hän pelastaa heidän suunsa miekasta, auttaa väkevän kädestä.
16 Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
17 Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
18 Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.
19 Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa.
20 Nälänhädässä hän vapahtaa sinut kuolemasta ja sodassa miekan terästä.
21 Kielen ruoskalta sinä olet turvassa, etkä pelkää, kun hävitys tulee.
22 Hävitykselle ja kalliille ajalle sinä naurat, etkä metsän petoja pelkää.
23 Sillä kedon kivien kanssa sinä olet liitossa, ja metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.
24 Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa.
25 Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa.
26 Ikäsi kypsyydessä sinä menet hautaan, niinkuin lyhde korjataan ajallansa.
27 Katso, tämän olemme tutkineet, ja niin se on; kuule se, ja ota sinäkin siitä vaari."
6 Job vastasi ja sanoi:
2 "Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
3 Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
5 Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
6 Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
7 Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
8 Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
9 Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
10 Niin olisi vielä lohdutuksenani - ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla - etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
11 Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
12 Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
13 Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
14 Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
15 Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
16 Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
17 auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
18 Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
19 Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
20 he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
21 Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
22 Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
23 pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
24 Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
25 Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
26 Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
27 Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
28 Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
29 Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
30 Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"
7 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."