Old/New Testament
14 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan - ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi - ei hän heitä huomaa.
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
15 Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2 "Vastaako viisas tuulta pieksämällä, täyttääkö hän rintansa itätuulella?
3 Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta, ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?
4 Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.
5 Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi, ja sinä valitset viekasten kielen.
6 Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä; omat huulesi todistavat sinua vastaan.
7 Sinäkö synnyit ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?
8 Oletko sinä kuulijana Jumalan neuvottelussa ja anastatko viisauden itsellesi?
9 Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?
10 Onpa meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, isääsi iällisempi.
11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?
12 Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi,
13 niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan ja syydät suustasi sanoja?
14 Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!
15 Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,
16 saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.
17 Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,
18 mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,
19 niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:
20 'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.
21 Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.
22 Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.
23 Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.
24 Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä, masentavat hänet niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.
25 Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,
26 ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä, taajain kilvenkupurainsa suojassa;
27 koska hän kasvatti ihraa kasvoihinsa ja teki lanteensa lihaviksi,
28 asui hävitetyissä kaupungeissa, taloissa, joissa ei ollut lupa asua,
29 jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi, sentähden hän ei rikastu, eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä, eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.
30 Ei hän pääse pimeydestä; tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa, ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.
31 Älköön hän turvatko turhuuteen - hän pettyy; sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.
32 Mitta täyttyy ennen aikojaan, eikä hänen lehvänsä vihannoi.
33 Hän on niinkuin viinipuu, joka pudottaa raakaleensa, niinkuin öljypuu, joka varistaa kukkansa.
34 Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.
35 He kantavat tuhoa ja synnyttävät turmiota, ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.'"
16 Job vastasi ja sanoi:
2 "Tuonkaltaista olen kuullut paljon; kurjia lohduttajia olette kaikki.
3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?
4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,
5 rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.
6 Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?
7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni
8 ja olet minut kukistanut - siitä muka tuli todistaja - ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.
9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,
10 he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.
11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.
12 Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;
13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.
14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.
15 Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.
16 Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,
17 vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!
19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.
20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa - Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,
21 että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.
22 Sillä vähän on vuosia edessäni enää, ja sitten menen tietä, jota en palaja."
22 Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
23 Ja pitkän ajan kuluttua juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet.
24 Mutta heidän salahankkeensa tuli Sauluksen tietoon. Ja he vartioivat porttejakin yöt päivät, saadakseen hänet tapetuksi.
25 Mutta hänen opetuslapsensa ottivat hänet yöllä, päästivät hänet muurin aukosta ja laskivat alas vasussa.
26 Ja kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä opetuslapsiin; mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi.
27 Mutta Barnabas otti hänet turviinsa ja vei hänet apostolien tykö ja kertoi heille, kuinka Saulus tiellä oli nähnyt Herran, ja että Herra oli puhunut hänelle, ja kuinka hän Damaskossa oli rohkeasti julistanut Jeesuksen nimeä.
28 Ja niin hän kävi heidän keskuudessaan sisälle ja ulos Jerusalemissa ja julisti rohkeasti Herran nimeä.
29 Ja hän puhui ja väitteli hellenistien kanssa; mutta he koettivat tappaa hänet.
30 Kun veljet sen huomasivat, veivät he hänet Kesareaan ja lähettivät hänet sieltä Tarsoon.
31 Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha; ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta.
32 Ja tapahtui, että Pietari, kiertäessään kaikkien luona, tuli myöskin niiden pyhien tykö, jotka asuivat Lyddassa.
33 Siellä hän tapasi Aineas nimisen miehen, joka kahdeksan vuotta oli maannut vuoteessaan ja oli halvattu.
34 Ja Pietari sanoi hänelle: "Aineas, Jeesus Kristus parantaa sinut; nouse ja korjaa vuoteesi". Ja kohta hän nousi.
35 Ja kaikki Lyddan ja Saaronin asukkaat näkivät hänet; ja he kääntyivät Herran tykö.
36 Mutta Joppessa oli naisopetuslapsi, nimeltä Tabita, mikä kreikaksi käännettynä on: Dorkas; hän teki paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja.
37 Ja tapahtui niinä päivinä, että hän sairastui ja kuoli; ja he pesivät hänet ja panivat yläsaliin.
38 Ja koska Lydda oli lähellä Joppea, niin opetuslapset, kun kuulivat Pietarin olevan siellä, lähettivät kaksi miestä hänen luoksensa pyytämään: "Tule viipymättä meidän tykömme".
39 Niin Pietari nousi ja meni heidän kanssansa. Ja hänen sinne saavuttuaan he veivät hänet yläsaliin, ja kaikki lesket tulivat hänen luoksensa itkien ja näytellen hänelle ihokkaita ja vaippoja, joita Dorkas oli tehnyt, ollessaan heidän kanssansa.
40 Mutta Pietari toimitti kaikki ulos ja laskeutui polvilleen ja rukoili; ja hän kääntyi ruumiin puoleen ja sanoi: "Tabita, nouse ylös!" Niin tämä avasi silmänsä, ja nähdessään Pietarin hän nousi istumaan.
41 Ja Pietari ojensi hänelle kätensä ja nosti hänet seisomaan ja kutsui sisään pyhät ja lesket ja asetti hänet elävänä heidän eteensä.
42 Ja se tuli tiedoksi koko Joppessa, ja monet uskoivat Herraan.
43 Ja Pietari viipyi Joppessa jonkun aikaa erään nahkuri Simonin luona.